Ryhmät

Ryhmissä ohjaajana toimii urheilufysioterapeutti Susanna Jaakkola. Räätälöityjä kursseja, urheiluseurojen tukiohjausta tai tyky-päivien ohjauksia voi kysellä osoitteesta toimisto@fysioankkuri.fi.


GOLFAREIDEN LIIKKUVUUS JA KEHONHUOLTO -KURSSI

Golfarille on erityisen tärkeää, että kehon liikkuvuus ja lihasten voimantuotto on luonnollista, jotta golfsvingi on tehokas ja vaivaton. Tällöin pelaaminenkin on rennompaa, kun oma lyönti on toistettava ja luotettava.

Kurssin tavoitteena on vahvistaa kehonhallintaa ja -voimaa lyönnin vaatimissa lihaksissa. Harjoittelun seurauksena svingistäsi tulee sulavampi ja tarkoituksenmukaisempi. Jos kehossasi on rajoitteita rakenteiden, vammojen tai kulumien takia, huomioimme ne harjoittelussa ja pyrimme löytämään sinun kehollesi optimaalisen lyönnin. En ole golfpro, vaan pyrin auttamaan sinua harjoituttamaan kehoasi siten, että pystyt ottamaan paremmin vastaan golfpron opetuksen. Uskallan luvata, että keväällä kehosi toimii golfkierroksella jo kauden alusta saakka paremmin kuin aikaisempina vuosina. Jaksat myös pelata kierrokset paremmin loppuun saakka, ja golfkesäsi vammariski pienenee.

Harjoittelemme ns. perusharjoitteilla, pilatestyyppisillä harjoitteilla sekä lajiharjoitteilla saliolosuhteissa. Käytämme oman kehonpainon lisäksi mm. käsipainoja, kuminauhoja, tasapainolautoja, golfmailaa, pilatesrullia ja -renkaita. Joka tunnilla osa harjoitteista tehdään matolla lattiatasolla.

Vaikka aktiiviset pelikesät ovat itselläni jääneet vähiin, olen jo parin vuosikymmenen ajan uponnut aika syvälle golfin maailmaan ja lajin harrastajien valmentamiseen terveyden näkökulmasta:

Olen tehnyt erikoistumisopintoni päättötyön golfsvingin biomekaniikasta ja lyönnin aikaisten lihasten aktivoitumisesta ja niiden harjoittamisesta. Ensimmäiset golfareiden kehon tukiharjoittelukurssit olen pitänyt yhdessä golfpron kanssa jo 18 vuotta sitten. Olen myös toiminut asiantuntijana Golfliitossa Parempaa golfia -toimikunnassa ja kirjoittanut useita artikkeleita kehon toiminnasta ja sen harjoittamisesta Suomen Golflehteen.

Keskiviikkoisin klo 19-20

20.3.-22.5.2024 (ei vappuna)

Käräjätalon 2. krs liikuntasali (Palstakatu 7-9)

Hinta 250€

Ohjaaja Susanna Jaakkola

Kysy tarkempaa infoa tai kysy tilauskurssia: toimisto@fysioankkuri.fi tai puh 050 913 3800. 




KEVÄTKURSSI: VOIMAA JA HALLINTAA KINESISLAITTEILLA (ryhmä on täynnä)


Keskiviikkoisin klo 17.30-18.20

8.5.-12.6.2024

Fysioterapiakeskus Ankkurin harjoittelusali (Hämeenkatu 24-26, 3.krs)

Hinta 95€

Ohjaaja Susanna Jaakkola




TEMPPUJUMPPA 5-7 -vuotiaille (kevät 2024)

Temppujumppa on monipuolinen perusliikuntataitoja ja motorisia taitoja kehittävä, liikunnan iloa tuova tunti 5-7 -vuotiaille lapsille. Tunneilla kehitetään taitoja voimistelutelineiden ja monenlaisten temppuratojen avulla. Hyödynnämme monipuolisesti eri liikuntavälineitä tunneilla. Lisäksi mukana menossa ovat esimerkiksi hernepussit, pallot, vanteet ja hyppynarut - kehittäviä liikuntaleikkejä tietysti unohtamatta.

Susannan jo kohta 30 vuotta ohjaama Temppujumppa sopii yhtä hyvin tytöille ja pojille. Se käy myös erinomaisesti monen urheilulajin alkeis- tai oheisharjoitteluksi.

Tiistaisin klo 17.30-18.20

Herajoen koulu

23.1.-23.4.2024 ( ei talvilomalla 20.2.)

Hinta 107 €

Ohjaajat Susanna Jaakkola, Maria Lahtela ja Lenni Jaakkola

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: toimisto@fysioankkuri.fi tai puh 050 913 3800.



Fysioterapeutin tunti: VOIMAA JA HALLINTAA (pienryhmä, kevät 2024)

Yksinkertaisia, mutta sitäkin tarkempia harjoitteita, joissa saat ammattilaisen yksilöllisen ohjauksen omaan treeniin. Kehität lihasvoimaa ja kehonhallintaa; liikkeet voivat olla tuttuja, mutta fysioterapeutin kanssa keskitytäänkin pieniin, mutta tärkeisiin yksityiskohtiin. Mukana myös pilatestyyppisiä harjoitteita. Liikkeistä eri tasoisia vaihtoehtoja, haastavuutta löytyy myös aktiiviliikkujalle. Tunti ohjataan yhteisen alkulämmittelyn jälkeen kiertoharjoittelun periaatteella, jolloin mahdollisuus yksilölliseen ohjaukseen. Tunnilla työskennellään oman kehon painolla erilaisia apuvälineitä hyödyntäen.

Loistava tunti sinulle, joka haluat tarkempaa lihaskuntotreeniä arkeen, olet kärsinyt tuki- ja liikuntaelinvaivoista tai haluat ennaltaehkäistä niitä, arvostat asiantuntevaa ohjausta ja ammattilaisen neuvoja tai etsit keinoja kehon oikeanlaiseen toimintaan. 

Ohjaajan terveiset: Urheilufysioterapeuttina olen hionut maajoukkueurheilijoiden kehon toimintaa tarkoituksenmukaisemmaksi. Samalla tavoin kuntoilijoiden kehon toimintaa voi ja kannattaa tarkastella vähän tarkemmin. Helposti kehomme tottuu suorittamaan liikkeitä tietyllä tavalla, mutta työn, rakenteellisen ominaisuuden, vamman tai tavan vuoksi se ei aina ole terveyden näkökulmasta optimaalisin. Vaikka toimimme ryhmässä, tavoitteenamme on harjoitella kunkin yksilölliset tarpeet huomioiden. Omassa työssäni tavoittelen aina sitä, että ihminen oppisi aistimaan ja tuntemaan oman kehonsa paremmin. Tervetuloa oppimaan omasta kehostasi, autan sinua siinä.

Tiistaisin 23.1.-23.4.2024 ( ei talvilomalla 20.2.)

Herajoen koulu

Hinta 120 €

A-ryhmä (Sinulle, joka haluat haastavampia harjoitteita, eikä sinulla ole isompia rajoitteita tai vaivoja taustalla) klo 18.30-19.25  (TÄYNNÄ)

B-ryhmä (Sinulla voi myös olla jotain rajoitteita tai akuuttia vaivaa) klo 19.30-20.25  ( 2 PAIKKAA VAPAANA)

Ohjaaja Susanna Jaakkola

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: toimisto@fysioankkuri.fi tai puh 050 913 3800.



NUORTEN URHEILIJOIDEN TUKIHARJOITTELU (pienryhmä)

Lasten ja nuorten harjoittelu on usein melko lajipainoitteista ja harjoitusmäärät suuria. Usein kehonhuolto jää sivuosaan tai itsenäisen harjoittelun varaan. Urheilufysioterapeuttina näen tämän harjoittelukulttuurin valitettavasti arkityössäni lasten ja nuorten lisääntyneinä rasitusvammoina. Haluan tarjota urheileville nuorille mahdollisuuden laadukkaaseen kehonhuoltoon niin terveyden kuin urheilullisten tavoitteiden kehittämisen näkökulmista. Kun keho toimii tarkoituksenmukaisesti ja kun tuemme järkevillä harjoitteilla nuoren kehon kasvua ja kehittymistä, se väistämättä näkyy liikesuorituksissa eri ominaisuuksien kehittymisenä. Kehon toimintakyky paranee. Tällaisella harjoittelulla myös ennaltaehkäisemme rasitusvammoja ja pystymme tarttumaan ajoissa, jo ennen varsinaisia oireita tai vammoja, virheellisesti kuormittaviin liikemalleihin tai kompensaatioliikkeisiin.

Ryhmä sopii eritasoisesti harjoitteleville nuorille (n. 12 - 16v.).

Ryhmä soveltuu myös nuorelle, joka ei varsinaisesti harrasta mitään liikunnallista, mutta haluaa liikkua ja kuormittaa kehoa järkevästi vastapainona koulussa istumiselle. Harjoittelu estää tuki- ja liikuntaelinten kiputiloja kuten selkä- ja niskavaivoja.

Ennen ryhmää jokaisen nuoren tulee käydä (mieluiten huoltaja mukanaan) 30 min fysioterapiakäynnillä Susannalla. Käynnillä kartoitetaan mahdolliset haasteet ja asiat, joihin toivotaan muutosta. Jos erityisiä toiveita ei ole, käynnillä tehdään lihastasapaino- ja liikkuvuuskartoitus, mikä ohjaa harjoittelun suunnittelua. Jos nuori on ollut lähiaikoina Susannan asiakas (jolloin taustatiedot jo löytyvät), tarvetta ennakkokäynnille ei ole. Haluttaessa tilannekartoitus voidaan silti tehdä. 30 min kartoituksen hinta on 48€.

Kysy tarkempia tietoja tai tilauskurssia esim. urheiluseuralle sähköpostitse.

Ohjaaja Susanna Jaakkola

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: toimisto@fysioankkuri.fi tai puh 050 913 3800.